RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 198
Paikallinen sopimus: Varhaiskasvatuksen varallaolo
Yhteistoimintaelin 20.08.2026 § 10
Valmistelija: Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen
Varhaiskasvatuksen toiminnan häiriötön järjestäminen ja lakisääteisten henkilöstömitoitusten toteutuminen edellyttävät, että äkillisiin henkilöstöpoissaoloihin voidaan tarvittaessa reagoida nopeasti.
Varallaolo on työaikalain ja KVTES:n mukainen järjestely, jolla voidaan turvata toiminnan käynnistyminen ja lasten turvallinen hoito poikkeustilanteissa. Varallaolosta maksetaan työehtosopimuksen mukainen korvaus, ja järjestely perustuu lähtökohtaisesti työntekijän kanssa tehtävään sopimukseen.
Varallaolojärjestelmä parantaa varhaiskasvatuksen toimintavarmuutta, helpottaa äkillisten poissaolojen hallintaa sekä tukee lasten turvallisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumista. Järjestely vähentää tilanteita, joissa yksikön avaaminen tai henkilöstömitoituksen toteutuminen vaarantuu äkillisten poissaolojen vuoksi.
Päätösehdotus kunnanhallitukselle:
- Luhangan kunnan varhaiskasvatuksessa voidaan käyttää varallaolojärjestelmää äkillisten henkilöstöpoissaolojen varalle.
- Varallaolosta maksetaan korvauksena 30 % työntekijän korottamattomasta tuntipalkasta. Varallaoloaika on yhden (1) tunnin ja se alkaa tuntia ennen aamun edellisen työvuoron alkua.
- Varallaolosta sovitaan työntekijän kanssa etukäteen kirjallisesti voimassa olevan työehtosopimuksen mukaisesti.
- Varallaolojärjestelyjen käytännön toteutuksesta vastaa varhaiskasvatuksen esihenkilö.
- Varallaolosta aiheutuvat kustannukset katetaan varhaiskasvatuksen talousarvion määrärahoista.
- Päätös tulee voimaan xx.xx.2026 alkaen määräaikaisena vuoden 2027 asti.
- Varhaiskasvatuksen esihenkilö laatii päätöksen mukaiset tarkemmat varallaolo-ohjeet henkilöstölle.
Kokouksen kulku:
JHL edustaja halusi nähdä vielä kirjatun sopimuksen ennen päätöksen tekoa ja ehdotti, että samaan sopimukseen voitaisiin lisätä sopimus hälytysrahasta
Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Päätösehdotus:
Palautetaan asia takaisin työnantajalle valmisteluun
Päätös:
Asia palautetiin takaisin työnantajalle valmisteluun
Kunnanhallitus 05.10.2026 § 198
296/01.04.00/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Päätösehdotus:
1. Luhangan kunnan varhaiskasvatuksessa voidaan käyttää varallaolojärjestelmää äkillisten henkilöstöpoissaolojen varalle.
2. Varallaolosta maksetaan korvauksena 30 % työntekijän korottamattomasta tuntipalkasta. Varallaoloaika on yhden tunnin ja se alkaa tuntia ennen aamun ensimmäisen työvuoron alkua.
3. Varallaolosta sovitaan työntekijän kanssa etukäteen kirjallisesti voimassa olevan sopimuksen mukaisesti.
4. Varallaolojärjestelyjen käytännön toteutuksesta vastaa varhaiskasvatuksen esihenkilö.
5. Varallaolosta aiheutuvat kustannukset katetaan varhaiskasvatuksen talousarvion määrärahoista.
6. Päätös tulee voimaan 1.11.2026 alkaen ja on voimassa toistaiseksi kolmen kuukauden irtisanomisajalla molemmin puolin
7. Varhaiskasvatuksen esihenkilö laatii päätöksen mukaiset tarkemmat varallaolo-ohjeet henkilöstölle.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti hyväksyä päätösehdotuksen.