RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 21.09.2026/Asianro 178
Kuntalaisaloite: Tuuliharjusta Luhangan SUKUPOLVIEN TALO - aloite selvitysryhmän perustamisesta
Kunnanhallitus 21.09.2026
236/05.00.00/2026
Valmistelija: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Kuntaan on toimitettu oheinen kansalaisaloite.
Aloitteessa on hyvää pohdintaa Tuuliharjun rakennuksen tulevaisuuden kehitysideasta muuttaa kohde monisukupolviseksi yhteisölliseksi asumisen kohteeksi-
Kunnalla on tällä hetkellä samassa rakennuksessa uudenveroinen yhteisöllisen asumisen siipi, jossa on kahdeksan asumisyksikköä. Yksiköistä yksi on tällä hetkellä vuokrattuna.
Tuuliharjun kehitys kulkee nyt eteenpäin askel kerrallaan ja mikäli tarve niin osoittaa aloitteen sisältöön voi myös palata uudelleen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää että aloite ei johda toimenpiteisiin
Päätös: