RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.04.2025/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanhallitus 25.04.2025 § 105
Kokousajankohta on päätetty hallintosäännön 135 § mukaisesti 23.4.2025 hallituksen kokouksessa, jolloin todettiin että kokouksessa käsitellään koulukuljetusten kilpailutusasia.
Esityslista on jaettu kokouksessa asian kiireellisyyden vuoksi, jolloin esityslistan toimittamiseen on sovellettu hallintosäännön § 136 kohtaa.
Kokous on kutsuttu koolle pikaisella aikataululla hallintosäännön 135 § määräysten mukaan, joten kokous todetaan asianmukaisesti kokoonkutsutuksi ja mikäli enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla myös päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus: Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös: Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä määrättiin pitämään kokouksen pöytäkirjaa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |