RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 26.03.2025 § 24
185/12.00.00/2025
Valmistelija: Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen
Luhangan kunnassa on syntynyt parin viimeisen vuoden aikana lapsia
ennätysmäärä, jonka vuoksi on järkevää ennakoida jo tulevaa syksyä ja
ensi vuotta, kuinka kunta vastaa kasvavaan varhaiskasvatuk-
sen tarpeeseen.
Varhaiskasvatuslaki 540/2018 luku 2 § 4 Varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava aina lapsen etu. Ja kunnan velvollisuus on lain mukaan tarjota § 5 varhaiskasvatusta siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve sitä edellyttää.
Tällä hetkellä ryhmäperhepäivähoidossa on 10 lasta ja viimeiset 2 paikkaa
täyttyy huhtikuun aikana. Varhaiskasvatuksen ulkopuolella on tällä hetkellä
vielä lapsia, jotka tarvitsevat todennäköisesti paikan syksyllä.
Ryhmäperhepäivähoito on toiminut hyvin pienemmälle lapsimäärälle,
mutta nyt alkaa olla tiloissa ahdasta. Yhtä lasta kohden tulisi olla toimitilaa
7-8 neliötä sisätiloissa.
Keskustellaan nykytilanteesta ja kartoitetaan alustavasti eri vaihtoehtoja
syksyn tilanteen ratkaisemiseksi.
Esittelijä: Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen
Päätösehdotus: Sivistys-ja hyvinvointilautakunnalle tuodaan tiedoksi varhaiskasvatuksen tilanne
Päätös: Hyvinvointijohtaja toi esille varhaiskasvatuksen tilanteen ja esitteli tilaratkaisutarpeen vaihtoehtona ”parakki/moduli” tiloja ja kotihodon kuntalisän käyttöönottoa mahdollisuutena saada varhaiskasvatuspaikat riittämään syksyllä. Lautakunta keskusteli asiasta ja päätti puheenjohtajan esityksestä, että kunnanhallitus velvoitetaan tarttumaan pikaisesti toimeen uudisrakennuksen tekemiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |