RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.12.2024/Asianro 176
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijoiden ja työntekijöiden kokouspalkkioiden määrääminen
Kunnanhallitus 23.09.2024 § 141
Valmistelija: Hallintosihteeri Marika Iikkanen
Luhangan kunnanvaltuusto on 18.12.2023 §49 hyväksynyt hallintosäännön, jossa määräätään luottamushenkilöiden palkkioista ja samana päivänä §50:ssä kumonnut edellisen luottamushenkilöiden palkkiosäännön, joka oli vahvistettu Luhangan kunnanvaltuustossa 8.6.2017 §20.
Kumotun luottamushenkilöiden palkkiosäännön § 16 on sisältänyt määräykset myös viranhaltijoiden ja työntekijöiden kokouspalkkioista:
”Viranhaltijoille ja työntekijöille maksetaan kokouksiin osallistumisesta KVTES II luvun, 14§:n mukaisena kertapalkkiona luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaiset kokouspalkkiot. Kokouspalkkio maksetaan jos viranhaltija tai työntekijä on kokouksessa toimivaltaisen viranomasen määräyksestä muulloin kuin säännöllisenä työaikanaan vähintään puoli tuntia niin, että kokous alkaa vähintään kaksi tuntia hänen varsinaisen työaikansa päättymisen jälkeen”.
Voimassaoleva hallintosääntö ei sisällä em.määräystä vaan luvun 22. ”Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet” 163 §:ssä määrätään soveltamisalasta ainoastaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja kustannusten korvauksiin.
Kunnanhallitus tulee linjata miten määräykset viranhaltijoiden ja työntekijöiden kokouspalkkioista annetaan ja evästää asian jatkovalmistelua.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Päätösehdotus: Kunnanhallitus linjaa asian jatkovalmistelua ja asiasta päätetään seuraavassa kokouksessa.
Kokouksen kulku:
Kunnanhallituksen keskustelun lopputuloksena linjaus on, että valmistellaan asia osana hallintosääntöä sen päivityksen yhteydessä.
Päätös: Kunnanhallitus päätti linjata, että asia valmistellaan osana hallintosäännön päivittämistä.
Kunnanhallitus 09.12.2024
107/00.01.03/2024
Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti hallintosäännön osan VI nimi on muutettu muotoon ”Luottamushenkilöiden ja henkilöstön taloudellisten etuuksien perusteet” ja osaan on lisätty erillinen luku 23 ”Viranhaltijoiden ja henkilöstön kokouspalkkiot”, joka on liitteenä tällä kokousasialla.
Osan VI luvun 23 määräyksiä sovelletaan takautuvasti 1.1.2024 alkaen, jotta viranhaltijoille ja työntekijöille voidaan maksaa kokouspalkkiot myös vuoden 2024 kokouksista.
Esittelijä: Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Weijo
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle että se hyväksyy viranhaltijoiden ja työntekijöiden kokouspalkkioiden määräytymisen liitteen mukaisesti sekä määrää ne tulevan takautuvasti voimaan 1.1.2024 alkaen
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |