Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luhangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 09.12.2024/Asianro 185


 

Vaalilautakunnan asettaminen vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten

 

Kunnanhallitus 18.11.2024 § 177 

 

 

 

Valmistelija: Kirjastonhoitaja Satu Suoranta

 

Alue- ja kuntavaalit pidetään sunnantaina 13.4.2025.

 

Kunnanhallituksen tulee asettaa vaaleihin vaalilautakunta sekä vaalitoimikunta laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten hyvissä ajoin ennen vaaleja (vaalilaki 15 §). Vaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava keskusvaalilautakunnalle.

 

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Varajäseniä on ollut 5. Vaalilautakunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta on päätösvaltainen kolmijäsenisenä.

 

Vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä aluevaaleissa ja kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa että varajäsenissä on siis oltava naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan.

 

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee vaalilautakunnan Luhangan äänestysalueelle alue- ja kuntavaaleja 2025 varten.

 

Kokouksen kulku:

 Vaalilautakuntaa ei saatu nimettyä kokouksessa. Asia tulee siirtää seuraavaan kokoukseen.

 

Kokouksessa kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen:

 

 Asian käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen

 

 

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti esityksen mukaisesti

 

 

Kunnanhallitus 09.12.2024     

190/00.00.00/2024  

 

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä

 

Päätösehdotus: Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös: