RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Esityslista 04.12.2024/Asianro 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Palvelukeskus Tuuliharjun vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten
Kunnanhallitus 18.11.2024 § 178
Valmistelija: Kirjastonhoitaja Satu Suoranta
Palvelukeskuksen vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä kuitenkin vähintään kolme.
Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Samoin tasa-arvolain vaatimus 40 %:n edustuksesta tulee toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Vaalitoimikunnan tehtävänä on ennakkoäänestyksen toimittaminen palvelukeskus Tuuliharjussa.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää asettaa palvelukeskus Tuuliharjun vaalitoimikunnan alue- ja kuntavaaleja 2025 varten.
Kokouksen kulku:
Hallitus teki esityksiä seuraavasti
Jäseneksi ja puheenjohtajaksi Teuvo Jaakkola
Jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Risto Masalin
Jäseneksi Anneli Sissonen
Varajäseneksi Maire Pietilä
Varajäseneksi Simo Kärnä
Päätös: Kunnanhallitus päätti vaalitoimikunnan kokoonpanosta esitysten mukaisesti
Keskusvaalilautakunta 04.12.2024
190/00.00.00/2024
Valmistelija: kirjastonhoitaja Satu Suoranta
Esittelijä: Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Eila Pälvimäki.
Päätösehdotus: Luhangan keskusvaalilautakunta merkitsi tiedoksi Luhangan kunnanhallituksen tekemän päätöksen koskien laitosäänestyksen vaalitoimitsijoiden vailintaa.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |