RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Esityslista 04.12.2024/Asianro 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Alue- ja kuntavaalien äänestyspaikat 2025
Kunnanhallitus 18.11.2024 § 176
Valmistelija: Kirjastonhoitaja Satu Suoranta
Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025.
Ennakkoäänestyksen ajankohta on kotimaassa 2.-8.4.2025 (seitsemän päivää keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 2.-5.4.2025 (neljä päivää keskiviikosta lauantaihin).
Aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueiden aluevaltuustot ja kuntavaaleissa kuntien valtuustot. Sekä aluevaltuustojen että kuntien valtuustojen toimikausi alkaa 1.6.2025 ja kestää vuoden 2029 toukokuun loppuun.
Perustuslain 14 §:n 4 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän nojalla kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänestysoikeutettujen äänestysmahdollisuudet ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.
Kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestyspaikat ovat saavutettavissa ja esteettömiä ja että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjille mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät äänestäjien silmissä siltä. Yhtä lailla äänestyspaikoissa on pystyttävä huolehtimaan vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista sekä kunnan äänestysalueiden äänestyspakoista, sekä vastaa siitä, että näiden tiedot merkitään viipymättä valtakunnalliseen äänestyspaikkarekisteriin. Kunnan keskusvaalilautakunnan on ilmoitettava yhteystietonsa Digi- ja väestövirastolle (DVV) sen määräämällä tavalla (vaalilain 13 §).
Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 24.1.2025 klo 12.00 mennessä.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää alue- ja kuntavaalien äänestyspaikoista seuraavasti:
Ennakkoäänestyspaikka on kylätalolla, Kotipellontie 1, 19950 LUHANKA.
Äänestyspaikka on avoinna:
ke - pe 2. - 4.4.2025 klo 9-15
ma - ti 7. - 8.4.2025 klo 9-15
Varsinaisen vaalipäivän 13.4.2025 äänestyspaikka I äänestysalue (Luhanka):
Luhangan kylätalo, Kotipellontie 1, 19950 LUHANKA
Äänestyspaikka on avoinna: klo 9-20
Päätös: Kunnanhallitus päätti ehdotuksen mukaisesti
Keskusvaalilautakunta 04.12.2024
190/00.00.00/2024
Valmistelija: kirjastonhoitaja Satu Suoranta
Esittelijä: Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Eila Pälvimäki.
Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen päätöksen Kunta- ja aluevaalien Luhangan kunnan äänestyspaikat ja -ajat 2025. Ja ilmoittaa Luhangan kunnan äänestyspaikat ja -ajat 2025 vaalitietokantaan VAT:iin 13.1.25 klo 8.00 – 24.1.2025 klo 12.00 välisenä aikana. Keskusvaalilautakunnan sihteeri hoitaa asian.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |