Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luhangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 36


Liite 3 Osallistuja/äänestysluettelo kunnanvaltuusto 14.10.2024

 

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2025

 

Kunnanhallitus 01.10.2024 § 149 

 

 

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä 

 

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

 

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Vuonna 2024 tuloveroprosentti vuodelle 2025 ilmoitetaan kymmenysosaprosenttiyksikön tarkkuudella.

 

Vuonna 2023 tuloveroprosentti leikkautui SOTE-uudistuksen lainsäädännön perusteella 12,64 % ollen 5,86 %. Vuonna 2024 tuloveroprosentti

 

Luhangan kunnan tuloveroprosentti on ollut vuosina

2000-2002  18,50 %
2003-2015  19,00 %
2016-2022  18,50 %
2023   5,86 %
2024  6,4 %

Syyskuun verotilityksien tilannetiedon mukaan kuluvan vuoden
ennakonpidätykset kasvaa valtakunnallisesti yli 6 % viime vuoden
syyskuusta. Lisäksi kunnallisveron kuluvan vuoden jako-osuuteen on valtiovarainministeriön ennakkoarvion mukaan nousupainetta, joka omalta
osaltaan kasvattaa kertymäarviota loppuvuodelle. Hallituksen esittämät veroperustemuutokset parantavat kunnallisveron tuottoa vuodelle 2025.

 

Ansiotulovähennyksen korvaaminen työtulovähennyksellä ja eläketulovähennyksen pienentäminen kasvattaa kunnallisveron tuottoa vuodelle 2025. Ansiotuloverotuksen indeksitarkistus vastaavasti pienentää kunnallisveron tuottoa. Lisäksi on tehty muutamia verovaikutuksiltaan pieniä muutoksia veroperusteisiin, muun muassa työtulovähennykseen. Kaikki veroperustemuutokset huomioidaan nettomääräisesti valtionosuusmaksatusten yhteydessä.

 

Vuodesta 2025 alkaen on esitetty selvästi alennettuja työttömyysvakuutus- ja päivärahamaksuja. Kyseiset maksut ovat vähennyskelpoisia ja parantavat näin ollen kunnallisveron tuottoa. Tämä nk. ”kanavointiratkaisu” ei ole veroperustemuutos ja parantaa siten kunnallisveron tuottoa pysyvästi.

 

Kuntaliiton 24.9.2024 päivitetyn veroennustekehikon mukaan vuoden 2025 tuloverokertymäksi prosentilla 5,9 on arvioitu 828.000 euroa.

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Luhangan kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2025 vahvistetaan 5,90 %

 

Kokouksen kulku:

 

 Aki Virtaniemi esitti että, kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Luhangan kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2025 vahvistetaan 6,40 %

 Pirkko Vilkman kannatti Virtaniemen esitystä. Martti Viinikainen kannatti kunnanjohtaja pohjaesitystä. Asiasta suoritettiin äänestys:

 

 Kunnanjohtaja pohjaesitys Jaa:

 Virtaniemen vastaesitys: Ei

 

 Jaa: Martti Viinikainen, Ville Nyman

 Ei: Pirkko Vilkman, Marja-Leena Nurminen, Aki Virtaniemi, Risto Ahola, Hilkka Weijo

 

 Aki Virtaniemen vastaesitys voitti äänin 5-2

 

 

 

Päätös: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Luhangan kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2025 vahvistetaan 6,40 %

 

 

Kunnanvaltuusto 14.10.2024 § 36  

306/02.03.01/2024  

 

Kokouksen kulku:

  Juhani Räsänen esitti, että tuloveroprosentiksi vahvistettaisiin 6,2

  Martti Viinikainen kannatti Räsäsen esitystä.

 

  Suoritettiin äänestys (liite):

  Kunnanhallituksen pohjaesitys Jaa

  Räsäsen vastaesitys Ei

 

  Äänet Jaa 9, Ei 5

 

 

 

Päätös: Kunnanvaltuusto päätti kunnanhallituksen esityksen mukaisesti