RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.05.2024/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitukset 2024 ja sidonnaisuusrekisteri
Tarkastuslautakunta 14.03.2024 § 5
Valmistelija Hallintosihteeri Marika Iikkanen
Kuntalain 84 § mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi
olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Määräys koskee kunnanhallituksen sekä tekninen- ja ympäristö-lautakunnan jäseniä ja varajäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien sekä jaostojen esittelijöitä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Sidonnaisuusilmoitukset on lähetetty täydennettäväksi ko.luottamushenkilöille tietosuojaselostuksineen ja pyydetty palauttamaan 5.3.2024 mennessä kunnan kirjaamoon.
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pertti Seimola.
Päätösehdotus Kokouspäivään mennessä tarkastuslautakunnalle on jätetty 22 kpl sidonnaisuusilmoituksia. Kolme henkilöä on jättänyt kokonaan antamatta tiedot ja kahdeksan henkilöä ei ole antanut uusia tietoja vaan tiedot ovat vuodelta 2023. Puheenjohtaja esittää, että tarkastuslautakunta päättää julkaista liitteenä olevan sidonnaisuusrekisterin ja antaa sen tiedoksi valtuustolle.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Tarkastuslautakunta 18.04.2024 § 14
Valmistelija: Hallintosihteeri Marika Iikkanen
Sidonnaisuusrekisterin päivittämisen jälkeen tarkastuslautakunnalle on saapunut yksi sidonnaisuusilmoitus ja vapaamuotoinen sähköposti-ilmoitus sidonnaisuuden lisäämisestä rekisteriin.
Esittelijä: Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pertti Seimola
Päätösehdotus: Päätösehdotus annetaan kokouksessa
Kokouksen kulku:
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pertti Seimola esitti, että myöhässä saapunut sidonnaisuusilmoitus huomioidaan sidonnaisuusrekisterissä ja sähköposti-ilmoitusta ei huomioida vaan muutokset tulee tehdä allekirjoitetulla sidonnaisuusilmoituksella.
Päätös: Lisätään myöhässä saadut tiedot ja päivitetään sidonnaisuusrekisteri. Pelkkää sähköposti-ilmoitusta ei huomioida vaan muutokset tulee tehdä allekirjoitetulla sidonnaisuusilmoituksella.
Kunnanvaltuusto 08.05.2024 § 7
86/00.03.01/2024
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta saattaa kunnanvaltuustolle tiedoksi sidonnaisuusrekisterin
Päätös: Sidonnaisuusrekisteri saatettiin kunnanvaltuustolle tiedoksi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |