RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jätemaksumuistutus
Tekninen- ja ympäristölautakunta 27.03.2024 § 14
99/14.06/2024
Valmistelija ympäristötarkastaja Marika Masalin-Weijo p. 040 3479 209
Muistutus ------------------ hakee ------------- valtuuttamana jätemaksun palautusta vuodelta 2023 kiinteistölle --------------------. Sähköposti on saapunut 4.3.2024. Laskun päivämäärä on ollut 15.11.2023 ja eräpäivä 7.12.2024. Perusteluina esitetään, että rakennuslautakunta on tehnyt päätöksen § 60/2019, jolla jätehuoltomaksu ja perusmaksu on poistettu, koska kiinteistö ei ole käytettävissä asumiseen. 28.6.2023 tehdyllä kauppakirjalla ------- on myynyt kiinteistön purkukuntoisena ja kauppakirjaan on kirjattu myös kiinteistöstä siirtyvien kustannusten ja julkisoikeudellisten maksujen siirtyvän omistusoikeuden siirtymispäivänä. Ostaja on myynyt mökin lähes välittömästi kolmannelle osapuolelle, joka alkoi tehdä kiinteistöllä remonttia saattaen sitä ilmeisesti asumiskuntoon. Muistutus kokonaisuudessaan on nähtävillä kokouksessa.
Jätetaksa Luhangan kunnan jätetaksan mukaan perusmaksun ja jätehuoltomaksun maksuvelvollisuus on sillä, joka on hallinnut kiinteistöä vuoden ensimmäisenä päivänä. Kunnan jätehuollosta vastaava viranomainen voi myöntää poikkeuksen jätemaksutaksasta tilapäisissä yksittäistapauksissa.
Jätelaki Jätelain 81 §:n mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti. Jos jätetaksan mukaista jätemaksua on pidettävä kohtuuttoman suurena tai pienenä ottaen huomioon jätteen määrä, kunnan järjestämän jätehuollon palvelutaso ja jätteen haltijan tai kiinteistön haltijan 41 §:n mukaisesti järjestämä jätteenkuljetus tai jätteen haltijan 41 a §:n mukaisesti järjestämä jätteen käsittely, maksu voidaan maksuvelvollisen hakemuksesta tai viranomaisen aloitteesta määrätä jätetaksasta poiketen tai jättää perimättä. Jos jätemaksu määrätään jätetaksasta poiketen, maksuperusteiden on oltava tasapuolisia ja kohtuullisia.
Jätelain 82.2 §:n mukaan maksuvelvollisella on oikeus tehdä 14 päivän kuluessa jätelaskun saamisesta muistutus kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Tämän on tehtävä muistutuksen johdosta päätös ja lähetettävä muuttuneesta maksusta maksuvelvolliselle uusi jätelasku.
Asiassa saatu muu selvitys
Muistutuksesta ilmenevästi kiinteistölle -------------------- on tehty päätös, jolla perusmaksu ja jätehuoltomaksu on poistettu, koska kiinteistö ei ole käytettävissä asumiseen. Jätehuoltoviranomainen sai tietoonsa, että kiinteistöä on käytetty asumiseen lokakuusta 2023 alkaen. Tämän vuoksi kiinteistölle on lähetetty jätemaksu.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Marika Masalin-Weijo
Päätösehdotus Kirjallista muistutusta ei tutkita.
Perustelut: Muistutus on saapunut muistutuksille varatun ajan jälkeen, jonka vuoksi sitä ei tutkita.
Päätös Päätettiin ehdotuksen mukaisesti
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |