RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhanka.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvoinnin ja sivistyksen ajankohtaiset asiat
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 25.01.2024 § 5
38/00.01.02/2024
Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen kertoo Luhangan kunnan
hyvinvoinnin ja sivistyksen ajankohtaisista asioista.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen
Päätösehdotus Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen kertoo hyvinvoinnin ja sivistyksen tämänhetkisestä tilanteesta.
Päätös Hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen toimii myös omien töiden ohella vs. sivistysjohtajana tammikuun ajan. Koulun päivittäistoiminnasta ja arjesta vastaa vararehtori Marika Lampinen.
Varhaiskasvatukseen on palkattu tammikuussa 2 määräaikaisia työntekijää (toinen 50 % työajalla) Keskustelua varhaiskasvatuksen tilanteesta ja toiminnasta. Varhaiskasvatus palaa takaisin ruokailemaan lounaan omiin tiloihin. Perusteena muutokselle on toiminnan kokonaisvaltainen uudelleen tarkastelu ja hyvinvointijohtajan/sivistysjohtajan ja työntekijöiden näkemykset asiasta on esitelty lautakunnalle.
Koulun kerhot ovat alkaneet ja uutena kerhona aloitti voimistelukerho. Uimakoulun opettajan rekrytointi kesälle on käynnistetty.
Kuntalaisten hyvinvointia - ja terveyttä on edistetty kunnan, seurakunnan sekä Jyväskylän kansalaisopiston järjestämässä Hyvinvointipäivissä kylätalolla. Tammi- ja helmikuun päivissä on ollut reilusti osallistujia (20-30 henkilöä). Tammikuun hyvinvointipäivässä teemana oli kaatumisen ehkäisy, jolloin jaettiin tietoa kaatumisen ehkäisystä ja liikunnan tärkeydestä. Liukuesteitä on jaettu joulu- ja tammikuussa yli 70-vuotiaille kunnassa n. 150 kpl (Joulupolulla, hyvinvointipäivässä ja niitä on myös toimitettu tarvittaessa kuntalaisille jotka ovat ottaneet yhteyttä hyvinvointijohtajaan).
Ajankohtaiset asiat hyvinvointialueelta. Hyvinvointialue on päivittänyt kuljetuskortit (SHL, VPK) Asiointikyytien järjestämisestä on kunnassa tulossa palaveri. Hyvinvointialue on lähettänyt palveluoppaan yli 80 v.- koteihin ja lisäksi oppaita on jaossa kunnantalolla ja kirjastoissa.
Järjestö/seurailta on järjestettiin tammikuussa. Tilaisuus sai hyvän vastaanoton, joten sellaisia järjestetään jatkossakin. Tavoitteena tilaisuudelle on kuntalaisten osallistaminen ja yhteistyön lisääminen.
TE 24 ja KOTO 24 valmistelun työpajat/kokoukset jatkuvat edelleen ja valmistavat kuntia TE uudistukseen. Keskustelua käytiin työllisyyden tilanteesta ja sen hoidosta kunnassa.
Suunniteltu matalan kynnyksen hyvinvointivastaanoton aloitus ilman ajanvarausta on jouduttu siirtämään hyvinvointijohtajan tilapäisen isomman työmäärän vuoksi myöhempään ajankohtaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |